LVI-tukkumyynnin kasvun kulmakerroin on taittunut

LVI-tukkumyynnin kolmas kvartaali oli edelleen positiivinen, mutta kasvun kulmakerroin on selvästi taittunut. Q3/2022 oli 10,2 % edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa edellä.

Rakentaminen on kääntynyt kesällä laskuun ja Rakennusteollisuus RT ry ennustaa ensi vuodelle parin prosentin laskua. Kuluttajien luottamus on ennätyksellisen alhaalla. Suurempaa romahdusta ei kuitenkaan odoteta, ja jo aloitetut sekä uudet kohteet pitävät tämän vuoden plussalla. Talotekniikka tulee pienellä viiveellä, ja kolmannen kvartaalin perusteella voidaan koko vuoden olettaa päätyvän selkeästi positiivisena. Myönteisenä asiana on odotettu korjausrakentamisen kasvu, joka sekin on etenkin talotekniikkasektorille hyvä asia. Tänä vuonna korjausrakentaminen kasvaa n. 1,5 % ja ensi vuonna 2 %, ennakoi Rakennusteollisuus.

Koronan aiheuttama notkahdus taloudessa jäi lyhyeksi, mutta materiaalien ja komponenttien huono saatavuus ja yleinen kustannusten nousu näkyvät edelleen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on lisännyt näitä haittoja ja tuo uutena energiakriisin ja siihen liittyvät epävarmuustekijät.

”Ennusteet perustuvat tämän hetken näkemyksiin, mutta yllätyksiä voi olla kulman takana. Energian hinnannousu lisää toisaalta energiatehokkuusparannusten taloudellista kannattavuutta ja lisää halukkuutta järjestelmien uusimiseen. Korkeat korot, ennusteet taantumasta ja yleinen epävarmuus tulevasta taas jarruttavat investointeja. Ilmapiiri on hyvin odottava ja epävarma”, toteaa Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo.

Kuvalähde: Tilastokeskus / RT:n ennuste lokakuu 2022