Uudeksi puheenjohtajaksi valittu Jari Mikkonen

Taltekalle on valittu kaudelle 2023 uusi hallitus, joka aloittaa toimintansa heti tammikuun alussa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Dahl Suomi Oy:n toimitusjohtaja Jari Mikkonen.

Mikkonen kokee, että vuoden 2018 Talotekniikkateollisuus ry:n ja LVI-teknisen kaupan liiton (LVI-TEK) fuusio on kantanut hyvin hedelmää, ja siitä syntynyt Talteka on löytänyt hyvän toimintamallin, joka hyödyttää niin jäseniä kuin koko alaakin.

”Toiminta on vakiintunut ja yhdistyksen jäsenmääräkin on kasvanut tasaisesti. On erittäin kiinnostavaa olla mukana vaikuttamassa talotekniikka-alan yhteisiin asioihin”, Mikkonen sanoo.
Hallituksessa on kattava ja tasapainoinen edustus niin teollisuuden ja kaupan kuin myös jäsenistön laaja-alaisten tuotesegmenttien osalta.

”Energiakriisi ja vihreä siirtymä korostavat edelleen talotekniikan merkitystä rakentamisessa. Hyvä sisäympäristö kestävällä tavalla toteutettuna edellyttää laadukkaita taloteknisiä ratkaisuja ja innovaatioita”, toteaa Taltekan toimitusjohtaja Ilkka Salo.

Jari Mikkonen, hallituksen puheenjohtaja

HALLITUS KAUDELLE 2023

Puheenjohtaja
Toimitusjohtaja Jari Mikkonen / Dahl Suomi Oy

Varapuheenjohtajat
Johtaja Marko Sundholm / Oras Oy (1. vpj)
Johtaja Mikko Hummelin / Kaukora Oy (2 vpj.)

Varsinaiset jäsenet
Toimitusjohtaja Pekka Juurinen / Allaway Oy
Johtaja Sakari Manninen / Onninen Oy
Toimitusjohtaja Tommi Uksila / Climecon Oy
Toimitusjohtaja Ville Ruohio / Uponor Suomi Oy
Johtaja Joonas Lius / Koja Oy
Toimialajohtaja Pasi Paakkunainen / Ahlsell Oy
Myyntijohtaja Hannu Rissanen / FläktGroup Finland Oy

Varajäsenet
Toimitusjohtaja Antti Hartman / Högfors GST Oy
Liiketoimintajohtaja Mikko Keto / Schneider Electric Finland Oy

Sihteeri
Toimitusjohtaja Ilkka Salo, Talotekninen teollisuus ja kauppa ry