Talteka antoi hylkäävän lausunnon korttiehdotukesta, koska asennuksen yhteydessä tehtävä putkiston huuhtelu oli kuvattu tavalla, joka ei täytä voimassa olevia määräyksiä. Korttiehdotus on muilta osin hyvä ja kannatettava, ja annoimme liitteenä olevan pdf-tiedoston kommentointitoiminnon avulla joitakin ehdotuksia, jotka mahdollisesti voisivat parantaa kortin luettavuutta.

Talteka pitää välttämättömänä, että ohjeeseen lisätään tekstikappale, jossa tuodaan esille, että vesijohtolaitteisto (eli putkisto) on huuhdeltava ennen käyttöönottoa määräysten edellyttämällä tavalla ja siitä on tehtävä merkintä rakennustyön tarkastusasiakirjaan.

Ehdotamme viittaukseksi esimerkiksi Talotekniikkainfon Vesi- ja viemärilaitteistot -oppaan kappaletta 21 Vesilaitteiston huuhtelu. Huuhtelun kuvaus voi olla muukin kuin mainittu Talotekniikkainfo, mutta määräyksen tason on toteuduttava.

Perustelu:

Talteka saa Talotekniikkainfoon liittyen silloin tällöin palautetta siitä, että huuhtelun suorittaminen olisi kuvattava tarkemmin. Talotekniikkainfossa on pyritty kuitenkin välttämään yksityiskohtaista toteutuksen kuvaamista, mistä syystä on usein todettu, että toteutukseen liittyvien ohjeiden tulisi löytyä Rakennustiedon aineistoista.

Huuhtelun toteuttamisessa työmailla on käsityksemme mukaan paljon horjuntaa ja siitä helposti tingitään tai se jätetään mielellään jopa toteuttamatta. Seurauksena tästä ovat viat vesikalusteissa, mikä aiheuttaa ylimääräisiä ennakoimattomia kustannuksia rakennuksen omistajalle. Seurauksena voi olla myös terveyteen liittyviä seurauksia, mikäli epäpuhtauksia joutuu juomaveteen.

Tämä kortti on oikea paikka asennuksen yhteydessä tehtävän huuhtelun kuvaamiseen. Mikäli huuhtelua ei kuvata tässä kortissa, ei ohjeeksi voi antaa täysin riittämätöntä 30 sekunnin hanakohtaista huuhteluaikaa.