Rakennetun ympäristön kärkihankkeen, KIRA-digin, visiona on digitalisaation keinoja hyödyntäen luoda avoin ja yhteen toimiva rakennetun ympäristön tiedonhallinnan ekosysteemi. Helppo juttu! Jo vision ymmärtäminen yhdenmukaisesti edellyttää yhteisten periaatteiden kirjaamista.
Digitalisaation ytimen määrittämiseksi on KIRA-digissä otettu pohjapaperiksi julkisen hallinnon digiperiaatteet. Tämä on osoittautumassa yllättävänkin hyväksi lähtökohdaksi koko rakennetulle ympäristölle, niin yksityiselle, kuin julkisellekin sektorille. Joku on selvästikin jo jossain tehnyt huolellista työtä kiteyttääkseen digitalisaation keskeisiä ajatuksia. Vaikka alkuperäinen näkökulma painottuu julkisen hallinnon ja kansalaisen väliseen sujuvaan kanssakäyntiin, voidaan periaatteita edelleen kehittää myös laajempaan käyttöön.
Yksi ydinoivalluksista on se, että samaa tietoa kysytään vain kerran ja sitä kysyy vain yksi taho. Julkisen hallinnon ytimekäs lupaus alamaisille kuuluu: ”Pyydämme uutta tietoa vain kerran”. Tämä ei ole pelkästään tiedon omistajan ajankäytön tehostamista vaan myös tiedon luotettavuuden ja käytettävyyden kannalta olennaista. Tämän periaatteen soveltaminen on tärkeää myös yritysten keskinäisessä ja viranomaisiin päin käytävässä tiedonsiirrossa. Otan esimerkin itse edustamastani sektorista, talotekniikkateollisuudesta. Laitevalmistaja joutuu nykyisin ilmoittamaan tuotteeseen liittyvää tietoa usealle taholle, hieman eri aikaan, eri formaatilla ja eri tarkoitusta varten. Tietoa kysellään niin turvallisuuden, kelpoisuuden, logistiikan, sertifikaattien, viranomaisvelvoitteiden, asennuksen, suunnittelun kuin kaupankin tarpeisiin. Vain muutamia mainitakseni.
On selvää, että ajan myötä eri paikkoihin muodostuu toisistaan poikkeavaa tietoa samasta tuotteesta. Myös tiedon yhteneväinen ylläpito on mahdotonta kaikkiin kantoihin. Paitsi virheellistä dataa, tuottaa käytäntö myös merkittäviä kuluja ja tehottomuutta, eikä tietenkään takaa elinkaaren aikaista tiedon saatavuutta eri tarpeisiin. Tähän haasteeseen on nyt vireillä useampikin kehityspolku ja jokaisella on myös oma ansaintalogiikka oman ekosysteeminsä kehittämiseen. Nyt onkin oltava hereillä, ettei jouduta siitä yhdestä vetisestä paikasta siihen toiseen.
Sillä joka tiedon tuottaa ja omistaa on oltava yksi rajapinta, jonka kautta hän toimittaa tai josta kukin tietoa tarvitseva voi hakea oleellisen ja oikean tiedon siinä määrin kuin kullekin on tarpeellista. Sama yksinkertainen periaate pätee niin yksittäiseen kansalaiseen kuin laitevalmistajaankin. Ansaintalogiikan pitää yritysmaailmassa perustua lisäarvon tuottamiselle. Tuotetietojen syöttäminen erikseen usealle eri taholle ei ole kestävää eikä vision mukaisen avoimen ekosysteemin mukaista.
