LVI-tukkumyynnin kasvu vahvistui toisella kvartaalilla
LVI-tukkumyynti kasvoi vuoden 2026 toisella neljänneksellä 9,7 prosenttia verrattuna vuoden 2025 vastaavaan ajanjaksoon. Kasvu oli siten selvästi voimakkaampaa kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin LVI-tukkumyynti kasvoi 4,3 prosenttia vuotta aiemmasta.
LVI-tukkumyynnin muutos vuosineljänneksittäin [%], vrt. edellisen vuoden vastaava kvartaali
(Lähde: Talotekninen teollisuus ja kauppa)
Rakentamisen elpyminen näkyy talotekniikan tukkumyynnissä
Rakentamisen markkinatilanteessa on nähtävissä asteittaista vahvistumista pitkän matalasuhdanteen jälkeen. Erityisesti korjausrakentaminen, energiatehokkuutta parantavat investoinnit sekä muun kuin asuinrakentamisen hankkeet tukevat alan aktiviteettia. Myös teollisuus- ja datakeskusinvestoinnit ovat lisänneet talotekniikkaan liittyvää kysyntää ja luoneet uusia mahdollisuuksia alan yrityksille.
Taltekan toimitusjohtaja Matti Loukkola kertoo, että toisen vuosineljänneksen myyntikehitys kertoo markkinan vilkastumisesta.
”Talotekniikan markkinassa on nähtävissä aiempaa enemmän aktiivisuutta. Vaikka rakentamisen kokonaiskuva on edelleen osin kaksijakoinen, korjausrakentaminen, energiatehokkuushankkeet sekä teolliset investoinnit tukevat alan kysyntää. Näkymät ovat varovaisen myönteiset, mutta markkinan kehitystä on edelleen syytä tarkastella realistisesti ja pidemmällä aikavälillä”, sanoo Loukkola.
Lisätiedot:
Matti Loukkola, toimitusjohtaja,
Talotekninen teollisuus ja kauppa
Puh. 050 346 2823 | matti.loukkola@talteka.fi